21.08.2020 MetsäSpring

Annariikka Roselli on nimitetty kehityspäälliköksi Metsä Springiin

Metsä Spring on nimittänyt tekniikan tohtori Annariikka Rosellin kehityspäällikön tehtävään 1.9.2020 alkaen. Uudessa tehtävässään hän vastaa Metsä Springin tekstiilikuituhankkeista, keskittyen erityisesti T&K-asioihin. Hän raportoi Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarnille.

Rosellilla on yli 15 vuoden työkokemus bioteknologiaan ja liukoselluun liittyvästä tutkimuksesta. Hän aloitti työuransa syöpätutkimuksen parissa Helsingin yliopistolla, mutta siirtyi sittemmin Aalto-yliopistolle tutkimaan kemiallista massan valmistusta sekä regeneroidun selluloosan valmistusta. Valmistuttuaan tekniikan tohtoriksi ionisten nesteiden parista vuonna 2017, hän siirtyi töihin Scitech-Service Oy:ön selluloosapohjaisten tekstiilikuitujen ja liukosellun reaktiivisuuden asiantuntijaksi.

Metsä Spring on Metsä Groupiin kuuluva innovaatioyritys. Metsä Spring sijoittaa maailmanlaajuisesti lupaaviin nuoriin yrityksiin (startup-yrityksiin), mutta vie myös eteenpäin omia T&K-hankkeitaan. Kaikilla Metsä Springin portfolioon kuuluvilla ideoilla on oltava vahva linkki Metsä Groupin liiketoimintaekosysteemiin. Metsä Springin tavoitteena on siis tämän ekosysteemin vahvistaminen pitkällä tähtäimellä.